Koirien agility

February 1st, 2015

Agility on suosittu harrastusmuoto. Se on esteratakilpailu, jossa koiraa ohjataan erilaisten esteiden ja ratojen läpi. Koira, joka suorittaa radan kilpailussa nopeimmin, on voittaja. Agility pitää niin koiran kuin sen omistajankin hyvässä kunnossa ja kehittää koiran toimintakykyä sekä älykkyyttä.Agilityn voi aloittaa niin pennun kuin aikuisenkin koiran kanssa. Myös ikääntyvän koiran kanssa voi harrastaa agilitya. Agilityä voi harrastaa minkä tahansa rotuisen koiran kanssa, mutta jotkut rodut sopivat agilityharrastukseen toisia paremmin. Usein agilityradalla nähdään esimerkiksi bordercollieita, belgianpaimenkoiria, jackrusselinterrierieitä ja shetlanninlammaskoiria. Agilityä voi myös harrastaa sekarotuisen koiran kanssa. Joidenkin rotujen fysiikka kannattaa kuitenkin ottaa huomioon miettiessään agilityn aloittamista, sillä esimerkiksi matalaraajaisille tai rakenteiltaan raskaille koirille agility voi olla liian haastavaa.Luonteeltaan koiran pitäisi olla tottelevainen ja kuuliainen omistajalleen. Koiran ja omistajan yhteistyön pitäisi olla mahdollisimman saumatonta. Koiran pitää myös olla fyysisesti hyvässä kunnossa. Näitä ominaisuuksia voidaan kuitenkin hioa ennen agilitykisaan osallistumista harjoituksissa. Kilpailuun osallistuvan koiran täytyy myös olla yli 18 kuukauden ikäinen. Sen pitää myös olla tunnistusmerkitty ja Suomen Kennelliiton määräysten mukaan rokotettu.Agilityradalla on kontaktiesteitä ja tunneliesteitä. Kilpailussa on kolme tasoluokkaa: Ensimmäisessä kilpailevat agilityä aloittelevat, toisessa kilpailuluokassa edellisessä menestyneet ja kolmannessa taas toisessa kilpailuluokassa menestyneet. Näissä kilpailuluokissa radan pituus ja vaikeusaste vaihtelevat. Tasoluokissa jaetaan koirarodut myös säkäkorkeuden perusteella eri kokoluokkiin.